Taideleiri maalaus

Kuusamon Taideleiri on vanhimpia kuvataidetapahtumia koko Suomessa. Tulevan kesän leiri on järjestyksessä 47. Miltei alusta alkaen leirin kaksi viikkoa kestävään ohjelmaan on kuulunut kolme perinteisen kuvataiteen pääalaa: grafiikka, kuvanveisto ja maalaus.

Aika ja paikka

4. – 15.6.2018, Kuusamo – opisto.
Kurssi alkaa maanantaina klo 9 ja päättyy perjantaina klo 13.

Mahdollisuus osallistua joko yhden viikon ajan 4. – 8.6.2018 tai molemmille viikoille 4. – 15.6.2018

 

Kohderyhmä

Niin kuvataiteen harrastajat kuin ammattimaiset kuvantekijät.

Kouluttaja

taidemaalari, kuvataiteilija Jyrki Poussu

Sisältö

Taidemaalauksen perustekniikat ja työtavat eri materiaaleilla. Työskentelyä ateljeessa ja ulkona, maisema-, asetelma- ja mallimaalaus sekä vapaat aiheet.  Ensimmäisellä viikolla keskitytään erityisesti teoriaan ja toisella viikolla ohjelmassa mm. mallimaalaus. Opistolla on valoisa ja ilmava ateljee ja maalaustelineet. Maaleja ym. tarvikkeita voi ostaa paikallisesta taiteilijatarvikeliikkeestä, omiakin voi tuoda mukana.

Yhteinen opetus Taideleirin eri taiteenalojen kanssa. Tunnin jaksoina järjestetään useimpina arkipäivinä leirin aikana mallipiirustus- tai croquis-tuokioita sekä luentoja kuvataiteesta tai sitä sivuavista aiheista. Yksi kokonainen päivä varataan luontoretkelle, leirin perinteiselle "Suurelle Korpivaellukselle", joka suuntautuu johonkin merkittävään alueella sijaitsevaan maisemakohteeseen.

Lisätietoja

Pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä, jos tarvitset lisätietoja.

Hinta

2 viikkoa:

530 €, sisältää opetuksen, majoituksen kahden henkilön huoneessa liinavaatteineen, kaikki ruokailut ja saunan
365 €, sisältää opetuksen, lounaan ja päivällisen
260 €, sisältää pelkän opetuksen

1 viikko:

340 €, sisältää opetuksen, majoituksen kahden henkilön huoneessa liinavaatteineen, kaikki ruokailut ja saunan kaksi kertaa
240 €, sisältää opetuksen, lounaan ja päivällisen
185 €, sisältää pelkän opetuksen

Lisämaksu 1 hh:sta 8 – 12 € / vrk

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu 15.4.2018 mennessä esitteen tai nettisivujen hakulomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla. Ilmoittautuneille lähetetään kutsu ja lasku ennakkomaksusta. Kurssipaikan vahvistatte lopullisesti maksamalla ennakkomaksun eräpäivään mennessä. Ennakkomaksua ei palauteta muutoin kuin sairastapauksessa lääkärintodistuksella. Loppulasku lähetetään ennen kurssin alkua.

Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, laskutetaan koko koulutuksen hinta.

Ilmoittaudu koulutukseen