Ensilumen maisemakuvaus

Julkaistu 24.11.2015

Marraskuun puolivälin tienoilla päättyi ensimmäistä kertaa järjestetty Ensilumen maisemavalokuvauskurssi, joka kokoontui luontokuvaaja Petteri Törmäsen oppiin kuukauden ajan kerran viikossa. Kurssin aikana järjestyllä kuvausretkellä osallistujat ikuistivat ensilumen peittämät Porontimajoen maisemat tuhansiin kuviin.

Lokakuun lopulla alkoi ensimmäistä kertaa järjestetty Ensilumen maisemavalokuvauskurssi, joka kokoontui luontokuvaaja Petteri Törmäsen oppiin viimeisen kerran 17.11.2015. 

Luontokuvaaja Petteri Törmänen opettaa kurssilaista kuvaustilanteessa
Kuva Rauha Manninen

Maiseman lisäksi kurssilla keskeisenä aiheena olivat kaamoksen sävyt mm. sininen hetki. Kurssiin sisältyi kamerahallinnan opettelua (aika, aukko, isoarvo, valotus, tarkennus, sommittelu, terävyysalue) sekä peruskuvankäsittelyä Adobe Lightroom -ohjelmalla. Puolivälissä kurssia järjestettiin kuvausretki. Vähän aikaa jo näytti, ettei ensilumi sada kurssin aikana mutta retkipäivän aamuna kurssilaiset heräsivät valkeaan aamuun ja pääsivät kameroineen ikuistamaan Porontimajoen maisemien pukeutumista talveen. 

Kuva Rauha Manninen

Kuva Esko Koivula

Kahdella viimeisellä kokoontumiskerralla kuvausreissun jälkeen käsiteltiin retken aikana kertyneitä kuvatiedostoja.

Kuva Heidi Ahonen

Kurssille osallistui kaikkiaan 11 kuvaamisesta kiinnostunutta. Muutama kuukausi sitten järjestelmäkameran hankkinut Terttu Tuovila kuvaili tuntemuksiaan kurssin jälkeen seuraavasti. ”Ensilumen valokuvauskurssille osallistuin jotta pääsisin jyvälle mm. aukoista, ISOista ja ajoista. Kuvausreissu Porotimajoelle auttoi käytännössä ymmärtämään mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Valokuvausta oppii vain kuvaamalla ja kokeilemalla rohkeasti eri asetuksia ja kuvakulmia. Erityisen tärkeää on tietää mitä kuvalta haluaa, mitä kuvaa. Kuvankäsittelyohjelmalla pystyy vielä tekemään tarkennuksia ja muokattua kuvaa halutuksi vaikka alunperin olin ajatellut pysyä ”luomu-harrastajana”.  Neljän viikon aikana otin parituhatta kuvaa.”

Kuva Terttu Tuovila

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kirjoita uusi kommentti

« Takaisin