Jaa:

Yliopisto-opintojen linja voi avata tien akateemisiin tutkinto-opintoihin

Julkaistu 24.06.2013

Opiskelu kansanopiston avoimen yliopiston linjalla voi parhaimmillaan johdattaa sinut yliopistoon, riippumatta siitä onko sinulla taskussa ylioppilas- tai ammattitutkinto,jos olet ahkera ja motivoitunut.

Kuusamo-opiston rehtorina toivon, että ennen kaikkea Koillismaan alueen nuoret tarttuvat mahdollisuuteen opiskella avoimen yliopiston opintoja opistossamme. Nyt tulevana syksynä voi Kuusamossa opiskella päätoimisesti eri aineiden perusopintokokonaisuuksia, kuten mm. kasvatustieteitä, psykologiaa ja liikuntalääketiedettä sekä saada opiskeluvalmennusta. Kansanopisto-opiskelija on oikeutettu hakemaan opintotukea.

Yliopisto-opintojen linja sopii erityisesti nuorille tai vähän varttuneemmillekin henkilöille, joiden tavoitteena on jatkossa päästä tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon. Avoimen yliopiston opinnot kelpaavat vastaavilla aloilla opintosuorituksina tutkintoon ja siten nopeuttavat valmistumista. Ne eivät myöskään myöhemmin rajoita opiskelukukausien määrää yliopistossa. Opiskelu avoimen yliopiston linjalla valmentaa opiskelutekniikassa sekä parantaa mahdollisuuksia tulevissa pääsykokeissa. Lisäksi kansanopistossa voi opiskella myös taideaineita.

Opiskelu kansanopistojen avoimen yliopiston linjoilla voi avata tien yliopistoon joko pääsykokeen tai avoimen väylän kautta, jos ei ole onnistunut hankkimaan suoraan opiskelupaikkaa toisen asteen koulutuksen jälkeen. Edellä kirjoittamani ei ole vain oletusta, sillä tiedän tämän myös oman perheeni kokemusten kautta, sillä molemmat poikani ovat hakeneet kansanopistoista vauhtia yliopisto-opintoihin. Toisella taustalla oli ylioppilastutkinto ja toisella ammattitutkinto. Edeltävät avoimen yliopiston opinnot olivat kullanarvoisia, koska niissä sai oppia ja kokemusta yliopisto-opinnoista sekä opintopisteitä. Samalla pystyi testaamaan omaa motivaatiota jatkaa valitsemallaan akateemisella opintopolulla..

Kommentit

Hieno mahdollisuus yliopistoon

Kirjoittanut Seppo Nuora | 08.12.2013 19:14:02

Olin jo kovin lannistunut siitä että tyttäreni ei hakenut ylioppilastutkintoa koska häntä kiinnosti lähinnä vain opiskelu yliopistolla. Kuitenkin lopulta hän sai niin kovan motivaationpuuskan että päätyi opiskelemaan avoimella linjalla kunnes hänet hyväksyttiinkin yliopiston kansantaloustieteelliselle. Olen nyt todella onnellinen tyttäreni puolesta.

Terveisiä, Seppo.

Kirjoittanut RichardHat | 18.06.2022 09:36:25

Bravo, esta frase brillante tiene que justamente a propГіsito

la frase muy entretenida

https://mixfilesmaker.com/

Kirjoittanut fagoayileyop | 24.08.2022 06:37:13

http://slkjfdf.net/ - Ubefovupi Eeduzicah dtb.llvz.kuusamo-opisto.fi.sfp.my http://slkjfdf.net/

Kirjoittanut irujadiha | 24.08.2022 07:36:37

http://slkjfdf.net/ - Oyokoxat Etoaxvud aaq.lwzl.kuusamo-opisto.fi.rky.cx http://slkjfdf.net/

Kirjoittanut atoyeayad | 24.08.2022 17:56:30

http://slkjfdf.net/ - Uyequvun Ranobaoz apn.ullb.kuusamo-opisto.fi.gnf.ab http://slkjfdf.net/

https://711casino.net/woori/

Kirjoittanut 우리카지노 | 14.09.2022 10:31:13

https://711casino.net/ 카지노사이트
https://711casino.net/baccaratsite/ 바카라사이트
https://711casino.net/ 온라인카지노
https://711casino.net/woori/ 우리카지노
https://711casino.net/totosite/ 토토사이트
https://711casino.net/pharaoh/ 파라오카지노
https://711casino.net/first/ 퍼스트카지노
https://711casino.net/merit/ 메리트카지노
https://711casino.net/totosite/ 스포츠토토사이트
https://711casino.net/ 카지노
https://711casino.net/ 라이브카지노
https://711casino.net/first/ F1카지노
https://711casino.net/first/ 개츠비카지노
https://711casino.net/merit/ 더킹카지노
https://711casino.net/slot-real/ 슬롯머신사이트
https://711casino.net/pharaoh/ 홀덤사이트
https://711casino.net/pharaoh/ 포커사이트
https://711casino.net/pharaoh/ IDN포커
https://711casino.net/pharaoh/ 온라인홀덤
https://711casino.net/pharaoh/ 온라인포

Kirjoita uusi kommentti

« Takaisin

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Käytämme oheisia kolmansien osapuolten evästeitä kävijäseurantaan ja markkinointiin, mikäli annat niille suostumuksen.

Facebook
Mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Google
Kävijäseurantaan ja mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Hyväksy
Kiellä
Peru