Julkaistu 30.09.2014

Vuoden aikuisopiskelija 2014 opiskeli Kuusamo-opiston valokuvauslinjalla

Vuoden 2014 alueellisena aikuisopiskelijana palkittiin Kuusamo-opiston valokuvauslinjan opiskelija Pirjo Natunen.

Parhaillaan vietetään Elinikäisen oppimisen viikkoa (viikot 39 ja 40). Kuusamon aikuiskoulutusta koordinoiva johtoryhmä myöntää vuosittain tunnustuksen alueelliselle aikuisopiskelijalle ja oppimismyönteiselle työyhteisölle. Vuoden 2014 alueellisena aikuisopiskelijana palkittiin Kuusamo-opistolla perjantaina 26.9.2014 vietetyssä tilaisuudessa Pirjo Natunen. Kuusamo-opiston valokuvauslinjan opiskelija oli opinnoissaan tunnollinen, määrätietoinen ja aktiivinen suoriutuen lukuvuoden 2013-2014 opinnoista kurssin priimuksena. Opiskelumenestys ja työllistyminen alan tehtäviin jo opiskeluaikana kertovat hänen kokonaisvaltaisesta kiinnostuksestaan alaa kohtaan sekä motivaatiostaan kehittyä kaikilla valokuvauksen osa-alueilla.

Vuoden 2014 oppimismyönteisimmän työyhteisön tunnustuksen saivat Kuusamon kaupungin toimialat Perusturva sekä Kasvatus- ja sivistystoimi.  Molemmat toimialat panostavat henkilöstönsä osaamiseen kouluttamalla työntekijöitään ja esimiehiään. Koulutuksella saavutetut tulokset näkyvät käytännön työelämän kehittämisessä. Toimialat tarjoavat myös aidon oppimisympäristön useille työssäoppijoille. Toimialojen palkinnot vastaanottivat Kuntoutuksen koordinaattori Satu Kangas Perusturvasta ja Kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Timo Majava.

Johtoryhmän puolesta palkinnot jakoi Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipaikan koulutusjohtaja Pertti Ervasti.

« Takaisin