Jaa:

Yliopisto-opintojen linja voi avata tien akateemisiin tutkinto-opintoihin

Julkaistu 24.06.2013

Opiskelu kansanopiston avoimen yliopiston linjalla voi parhaimmillaan johdattaa sinut yliopistoon, riippumatta siitä onko sinulla taskussa ylioppilas- tai ammattitutkinto,jos olet ahkera ja motivoitunut.

Kuusamo-opiston rehtorina toivon, että ennen kaikkea Koillismaan alueen nuoret tarttuvat mahdollisuuteen opiskella avoimen yliopiston opintoja opistossamme. Nyt tulevana syksynä voi Kuusamossa opiskella päätoimisesti eri aineiden perusopintokokonaisuuksia, kuten mm. kasvatustieteitä, psykologiaa ja liikuntalääketiedettä sekä saada opiskeluvalmennusta. Kansanopisto-opiskelija on oikeutettu hakemaan opintotukea.

Yliopisto-opintojen linja sopii erityisesti nuorille tai vähän varttuneemmillekin henkilöille, joiden tavoitteena on jatkossa päästä tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon. Avoimen yliopiston opinnot kelpaavat vastaavilla aloilla opintosuorituksina tutkintoon ja siten nopeuttavat valmistumista. Ne eivät myöskään myöhemmin rajoita opiskelukukausien määrää yliopistossa. Opiskelu avoimen yliopiston linjalla valmentaa opiskelutekniikassa sekä parantaa mahdollisuuksia tulevissa pääsykokeissa. Lisäksi kansanopistossa voi opiskella myös taideaineita.

Opiskelu kansanopistojen avoimen yliopiston linjoilla voi avata tien yliopistoon joko pääsykokeen tai avoimen väylän kautta, jos ei ole onnistunut hankkimaan suoraan opiskelupaikkaa toisen asteen koulutuksen jälkeen. Edellä kirjoittamani ei ole vain oletusta, sillä tiedän tämän myös oman perheeni kokemusten kautta, sillä molemmat poikani ovat hakeneet kansanopistoista vauhtia yliopisto-opintoihin. Toisella taustalla oli ylioppilastutkinto ja toisella ammattitutkinto. Edeltävät avoimen yliopiston opinnot olivat kullanarvoisia, koska niissä sai oppia ja kokemusta yliopisto-opinnoista sekä opintopisteitä. Samalla pystyi testaamaan omaa motivaatiota jatkaa valitsemallaan akateemisella opintopolulla..

Uusi kommentti

Peruuta

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.
Nimimerkki*
Sähköpostiosoite*
Otsikko
Viesti*
Visuaalinen
varmenne*


Kirjoita vasemmalla oleva koodi

« Takaisin

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Käytämme oheisia kolmansien osapuolten evästeitä kävijäseurantaan ja markkinointiin, mikäli annat niille suostumuksen.

Facebook
Mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Google
Kävijäseurantaan ja mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Hyväksy
Kiellä
Peru