Jaa:

Kengänvalmistuksen mestarikurssi

Aika ja paikka

3.7. – 8.7.2023, Kuusamo-opisto

Kurssi alkaa maanantaina klo 9.00 ja päättyy lauantaina klo 13.00

Opetusta klo 9.00–16.00, itsenäinen työskentely voi jatkua myös iltaisin.

Kohderyhmä

Kurssi on suunnattu edistyneille kengäntekijöille. Kurssilla edellytetään kykyä itsenäiseen työskentelyyn kengänvalmistuksen eri vaiheissa.

Kouluttaja

Pia Rautio

Sisältö

Kengänvalmistuksella on pitkät perinteet Kuusamo-opistolla. Kursseja on järjestetty jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 2023 järjestämme kengänvalmistuksen mestarikurssin, joka on suunnattu kokeneille kengäntekijöille. Kurssilla voi valmistaa kengät oman idean ja suunnitelman mukaan.

Huomioitavaa

Opistolla on kengänvalmistukseen tarvittavat työvälineet, mutta kurssilaisten kannattaa tuoda mukanaan myös omia työvälineitä, kuten kynän, kolmioviivaimen, metalliviivaimen, mittanauhan, hyvät isot ja pienet sakset, essun, sytkärin, paperiveitsen, mattopuukon tai nahanleikkuuseen sopivan puukon. Jos kurssilaisella on omat kuulosuojaimet tai muita nahkatyökaluja, nekin voi halutessaan ottaa mukaan.

Kurssilaiset maksavat käyttämänsä materiaalit kurssin lopuksi. Opistolla on jokaiselle kurssilaiselle lestit lainattavaksi kurssin ajaksi, mutta jos kurssilaiselta löytyy omat lestit, ne kannattaa ottaa mukaan!

 

Lisätietoja

Pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä, jos tarvitset lisätietoja.

Hinta

1) 450 €, sisältää opetuksen, majoituksen kahden hengen huoneessa liinavaatteineen, kaikki ruokailut ja saunan kaksi kertaa
2) 340 €, sisältää opetuksen, lounaan ja päivällisen
3) 310 €, sisältää opetuksen ja lounaan

Lisämaksu 1 hengen huoneesta 10€/vrk.
Majoittuminen kurssin alkua edeltävänä sunnuntaina sisältyy kurssimaksuun.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 14.5.2023 mennessä kotisivujen ilmoittautumislomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla. Ilmoittautumislomakkeen lisätietoihin tulee kuvailla aiempi kokemus kenkien teosta.

Ilmoittautuneille lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä kutsu, lasku (mikäli et ole maksanut kurssimaksua verkossa ilmoittautumisen yhteydessä).

Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta peritään puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, laskutetaan koko koulutuksen hinta.

 

Ilmoittaudu koulutukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Käytämme oheisia kolmansien osapuolten evästeitä kävijäseurantaan ja markkinointiin, mikäli annat niille suostumuksen.

Facebook
Mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Google
Kävijäseurantaan ja mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Hyväksy
Kiellä
Peru