Kuusamo-opiston kesän kuvataide- ja kädentaidonkursseilla vielä muutamia paikkoja vapaana
Luovasti käsin – taitoja ja taidetta
Muutamille kesän kädentaitojen ja kuvataiteen kursseille on vielä vapaita paikkoja. Kurssit on suunnattu niin aloittelijoille kuin kokeneillekin harrastajille ja ammattilaisille. Pidemmälle ehtineillä harrastajilla ja ammattilaisilla on mahdollisuus työskentelyyn myös omaan tahtiinsa.
Haluaisitko tehdä omin käsin sienikorin syksyksi tai hopeakorut loppukesän juhliin? Kesäkurssien uutuuksina on tarjolla sekä Pärekorikurssi 23. – 25.6.2015 että Hopeatyö -kurssi 6. – 11.7.2015. Molemmat kurssit saivat suuren suosion lukuvuoden 2014–2015 lyhytkursseina. Pärekorikurssi aloitetaan opettaja Leevi Suonnansalon johdolla hakemalla metsästä sopiva puu, joka revitään kurssilla päreiksi. Hopeatyön opetuksesta vastaa lyhytkursseilla tutuksi tullut Seija Posio. Kurssilla valmistetaan sahaamalla, viilaamalla ja takomalla mm. hopeakoruja. Lisäksi opetellaan erilaisia pintakoristeluita ja tummennusta sekä harjoitellaan juottamista.
Mallimaalaus -kurssilla 29.6. – 4.7.2015 maalataan elävää mallia akryyli- tai öljyvärein. Kuusamo-opiston kävijöille entuudestaan tutun taidemaalari Jyrki Poussun johdolla tutkitaan ihmisfiguuria lyhyempi ja pidempi kestoisten harjoitusten kautta. Kuusamo-opiston kuvataideopettaja Mirja Mäen kesän viimeiselle Taidegrafiikan kurssille 13.–18.7.2015 on vielä yhdelle tilaa.
Tutustu tarkemmin kurssien sisältöihin kotisivuillamme ja ilmoittaudu pikaisesti!
Oletko kiinnostunut lyhytkursseja pidemmästä jaksosta taiteen parissa