Mukana korkeatasoisia näyttelyitä, huippukuvaajia maailmalta, someilmiö Konsta Punkka sekä konsertti, jossa esiintyy suomirockin elävä legenda Pauli Hanhiniemi Retkue-bändinsä kanssa. Festivaalin juontaa Kimmo Ohtonen.
Nature Photo Kuusamo luontokuvafestivaali käynnistyy torstaina klo 18 Kuusamo-opiston teatterisalissa, jossa nähdään makrokuvauksen mestarin Sami Karjalaisen esitys hyönteisten kerroskuvausmenetelmistä ja akvaariokuvauksesta. Samana ilta nähdään myös Petteri Saarion uusi luonnonsuojeluaiheinen dokumentti ”Aktivisti”. Ohjelmaa jatkuu Kuusamo-opistolla perjantaipäivänä Juha Taskisen ja Petteri Saarion luontoelokuvilla sekä Riccardo Truffarellin ja Fabrizion Carbonen dokumentilla Hannu Hautalasta. Hautalaa esittelevästä dokumentin tekee erityisen mielenkiintoiseksi sen historiallisuus. Filmi on tehty 1994 Italian Rai-televisiolle ja siinä Hannu muun muassa kuvaa vanhassa legendaarisessa lautarakenteisessa kojussa, joka sijaitsee Oulankajoen törmällä.
Festivaali jatkuu perjantaina viideltä Kuusamotalossa. Ohjelmana on festivaalin avajaiset, kuvakilpailun tulosten julkistaminen, konsertti ja kuvaesityksiä. Lauantaina on klo 9 lähtien aina iltaan saakka ulkolaisten ja suomalaisten huippukuvaajien esityksiä. Muun muassa tunnettu venäläinen kuvaaja Sergey Gorshkov pitää esityksen Wrangelin saaren luonnosta. Lauantai-illan päättää Hannu Hautala luontokuvakeskuksen näyttelyiden avajaistilaisuus. Luontokuvakeskuksessa on esillä Saimaan norpan kuvaajana tunnetun Juha Taskisen sekä Kuusamon Taika –kirjan tehneen italialaisen wildlife-taiteilijaryhmän näyttelyt.
Festivaalin päätöspäivänä sunnuntaina on yhdeksästä neljään tarjolla täysi kattaus mielenkiintoisia esityksiä. Tapahtuman yhteydessä on hyvä käydä myös retkeilemässä ja valokuvaamassa Kuusamon luonnossa, jossa ruska on parhaimmillaan.
Katso tapahtuman ohjelma: www.kuusamo.fi/naturephoto