Jaa:

Tykky ja taivas, maisemakuvauksen erikoiskurssi

Opi Koillismaan upeiden maisemien ja valon tallentaminen kameralla

Aika ja paikka

8. - 12.2.2023,  Kuusamo-opisto.

Kurssi alkaa keskiviikkona klo 16 ja päättyy sunnuntaina klo 13. Opetusta yhteensä 38 oppituntia.

Kohderyhmä

Kurssi on tarkoitettu jo kameran perussäädöt tunteville. Kurssilla liikutaan vaihtelevissa olosuhteissa, välillä lumikenginkin, joten maastokelpoisuus toivottavaa.

Kouluttaja

Ammattiluontokuvaaja Jarmo Manninen

Sisältö

Kurssilla tutustutaan talvisen maiseman ja valon tallentamiseen upeissa Koillismaan tarjoamissa puitteissa. Myös revontulten ja yömaiseman kuvaamiseen olosuhteiden salliessa paneudutaan. Neuvoja ja vinkkejä kuinka selvitään kuvausretkillä kovassakin pakkasessa. Kurssilla käydään läpi myös kuvankäsittelyn, suodattimien ja panoraamatekniikan perusteet.

Kurssilla tehdään kuvausretki myös Pohjois-Kuusamossa sijaitsevaan Kuntivaaraan, missä tykkyjä pääsee kuvaamaan upeissa ja rauhallisissa maisemissa. Kuntivaaralle mennään moottorikelkkakuljetuksella, mikä sisältyy kurssin hintaan.

Kurssilla opiskellaan teorissa ja käytännössä maisemavalokuvauksen tekniikoita. Ohjelmaa koostuu päivittäisistä (to-la) kuvausretkistä sekä luokassa tietokoneen ääressä tapahtuvasta työskentelystä sekä kuvien yhdessä katsomisesta ja arvioimisesta.

Tavoitteet

Tämän kurssin käytyään osallistuja
- hallitsee kuvan perussäädöt Lightroom -ohjelmalla
- osaa käyttää kameraa manuaaliasetuksilla
- tietää valon merkityksen tunnelman luomisessa
- osaa tehdä panoraama- ja hdr-kuvan
- osaa sommitella kuvan ja tuntee sommittelun perussäännöt
- osaa käyttää eri polttovälejä luovasti maisemakuvauksessa sekä hallitsee syväterävyysalueen
- osaa käyttää histogrammin tuottamaa informaatiota hyödyksi valotusta määrittäessä
- hallitsee puoliharmaa- ja harmaasuotimien sekä polarisaatiosuotimen käytön
- osaa ottaa huomioon kylmien olosuhteiden vaikutuksen kameraan ja kuvaajaan
- osaa kuvata revontulet
- osaa kuvata tähtitaivaan lyhyellä ja pitkällä valotusajalla
- osaa kuvata kuutamolla ja vähäisessä valossa

Huomioitavaa

Kurssilaiset voivat kuvata omalla kuvauskalustollaan tai lainata opiston digitaalisia järjestelmäkameroita.

Mukaan ulkoiluun soveltuva lämmin vaatetus sekä hyvät lämpimät jalkineet, termospullo ja reppu.

Lisätietoja

Pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä, jos tarvitset lisätietoja.

Hinta

1) 485 €, sisältää opetuksen, majoituksen kahden hengen huoneessa liinavaatteineen, ruokailut (aamiainen, lounas/retkieväät ja päivällinen) ja saunan

2) 365 €, sisältää opetuksen, lounaan/retkieväät ja päivällisen

3) 335 €, sisältää opetuksen ja lounaan/retkieväät.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 10€/vrk.
Ilmoitathan ilmoittautumisen lisätiedoissa mikäli haluat varata yhden hengen huoneen.

Kaikki hinnat sisältävät kuljetukset kuvausretkille, sekä moottorikelkkakuljetuksen Kuntivaaralle.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu nettisivujen lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla 15.1.2023 mennessä.

Ilmoittautuneille lähetetään pääsääntöisesti viimeistään kolme viikkoa ennen kurssin alkamista kutsu, joka sisältää kurssiohjelman. Lasku lähetetään erikseen postitse (mikäli et ole maksanut kurssimaksua verkossa).

Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta peritään puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, laskutetaan koko koulutuksen hinta. Kurssimaksua ei palauteta muutoin kuin sairastapauksessa lääkärintodistuksella.

Ilmoittaudu koulutukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Käytämme oheisia kolmansien osapuolten evästeitä kävijäseurantaan ja markkinointiin, mikäli annat niille suostumuksen.

Facebook
Mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Google
Kävijäseurantaan ja mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Hyväksy
Kiellä
Peru