Opi valokuvaamaan suon maisemia ja moninaisia yksityiskohtia
Aika
18.01.2024 - 13.05.2024
22.-26.5.2024
to-la n 8 tunnin kuvauspäiviä + lyhyet ohje-/palautepalverit
sunnuntaina klo 9-12 kuvien katselu ja palaute
Limingan luontokeskus, Rantakurvi 6, 91900 Liminka
kouluttaja
Pitkän linjan ansioitunut luonnonvalokuvaaja Mika Honkalinna. Hänen uusin teoksensa Suo siellä valittiin WWF:n Vuoden luontokirjaksi 2023, samoin kuin vuonna 2015 ilmestynyt Korppiretki.
Paikkatieto
Oulu
Kohderyhmä
Kurssi soveltuu aloittelevalle ja jo jonkin aikaa kuvanneelle harrastajille, jolla on perustaitoja valokuvauksesta. Myös kokeneemmalle valokuvaajalle, joka haluaa tietoa suoluonnon valokuvaamisesta aiheen asiantuntijalta.
Kurssin aloittavalla johdantoluennolla keskiviikkona käsitellään kuvauksen teoriaa ja käytänteitä käyttäen apuna esimerkkikuvia suoluonnosta. Lyhyt kirjakatsaus lähinnä maisemavalokuvauksesta
Torstai, perjantai ja lauantai on varattu pääsosin kuvausretkiin lähiseudun soille. Retkillä opettaja opastaa kuvaustekniikassa ja käytänteistä. Kurssin aikana sopivissa väleissä kuvauspäivinä ja erityisesti viimeisenä kurssipäivänä sunnuntaina palautetta kuvatusta materiaalista ja yleistä keskustelua aiheen parissa sekä vinkkejä kuvien jälikäsittelyyn.
Kuvauskohteina ensisijaisesti lähiseudun keväinen suoluonto ominaispiirteineen.
Päivittäinen ohjelmarunko lähetään kurssikutsussa.Kurssin aikana huomioidaan sääolosuhteet kuvauksen ja retkeilyn näkökulmasta.
Tavoitteena on oppia etenkin maisemavalokuvaukseen, ja osin myös lähikuvaukseen, liittyviä taitoja. Kuvausvälineet, kameran asetukset (valotus, suljinajat, aukon valinnan merkitys syväterävyyteen, ISO-arvot). Kuvaustilanteisiin liittyviä käytänteitä ja toimintatapoja sekä kameran käsittelyyn ja objektiiveihin liittyvät perusasiat. Oppimisen soveltaminen erilaisiin kuvauskohteisiin ja -tilanteisiin suomiljöössä. Suo miljöönä tarjoaa monenlaisia kuvauskohteita aina lähikuvasta laajakulmaiseen maisemaan.
260 €, sisältää opetuksen
Kun olet täyttänyt ilmoittautumislomakkeen, sinut ohjataan maksamaan kurssimaksu Paytrailin kautta. Ilmoittautumisesi hyväksytään maksamisen jälkeen. Saat kuitin sähköpostiisi automaattisesti.
Tarvitset kurssille mukaan oman kameran ja linssit. Myös pokkarikamera, jossa voidaan säätää valotusaikaa ja aukkoa käy, mutta ei kännykkäkamera. Lisävarusteita, kuten jalustan, voit ottaa mukaasi tarpeen mukaan.
Varaudu sään mukaisiin ulkoiluvaatteisiin mukaan lukien sadetakki ja lämmintä vaatetta, sekä myös kumisaappaat, koska kurssilla liikutaan soilla. Myös termospullo/juomapullo ja reppu varusteiden kantamiseen ovat hyödyllisiä varusteita.
Kurssihintaan ei sisälly aterioita, joten varaa retkille sopivaa syötävää, josta saat energiaa ja nestettä. Joko kuvausretkellä tai ennen/jälkeen riippuen päivän ohjelmasta varataan mahdollisuus käydä syömässä lämmin ateria. Limingan keskustassa on muun muuassa ABC-asema, jonka ravintolassa on päivittäin tarjolla ruokaa. Ravintola ja sen viereinen ruokakauppa sijaitsevat lähellä Limingan keskustaa noin 7 km etäisyydellä luontokeskuksesta. Opettajan kanssa käydään läpi aina edellisenä päivänä seuraavan päivän ohjelma, jossa käydään kuvauskohteiden lisäksi ruokailumahdollisuudet.
Kurssiin ei sisälly majoitusta. Jos tarvitse majoituksen voit tiedustella sitä Liminganlahden luontokeskuksesta, jossa on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Katso lisätietoja luontokeskuksen palveluista tästä. Limingan keskustassa on myös itsepalveluperiaatteella toimiva uudehko viihtyisä hotelli Park hotel Liminka
Tehdessäsi kurssin matkustamiseen ja majoittumiseen liittyviä varauksia huomioi, että kurssin toteututtaminen vahvistetaan sähköpostitse, kun ilmoittautumisaika on päättynyt.
Kurssi ei sisällä kuljetuksia. Kulkeminen kuvausretkille omalla autolla/kimppakyydeillä. Mikäli tarvitset kyytejä, niin on mahdollisuus kulkea retkille opettajan kyydissä. Ilmoita ennakkoon kyydin tarpeesta.
Opiskelijoita ei vakuuteta, joten osallistujien tulee itse vastata riittävästä vakuutusturvastaan.
Ilmoittautuminen 18.4.2024 mennessä.
Koulutus toteutuu ja kurssilla on vapaana vielä yksi paikka, joten kurssille voi vielä ilmoittautua.
Sitten kun kurssipaikat täyttyvät, niin siiten ohjautuu varasijalle.
Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet kurssimaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai peruminen/keskeyttäminen tehdään koulutuksen alkamisen jälkeen, laskutetaan koko kurssimaksu. Peruutus tulee tehdä aina kirjallisesti. Kurssimaksut ovat ulosottokelpoisia (L 632/1998, 24 §). Kesäyliopisto ei palauta maksuja.
Lorem Ipsum is simply dummy text of the printing and typesetting industry. Lorem Ipsum has been the industry's standard dummy text ever since the 1500s, when an unknown printer took a galley of type and scrambled it to make a type specimen book. It has survived not only five centuries, but also the leap into electronic typesetting, remaining essentially unchanged. It was popularised in the 1960s with the release of Letraset sheets containing Lorem Ipsum passages, and more recently with desktop publishing software like Aldus PageMaker including versions of Lorem Ipsum.