Jaa:
Julkaistu 26.08.2020

Kesäyliopiston avoimen yliopiston opinnot etänä lukuvuonna 2020-2021

Tarjolla laajempi kattaus opintoja

Tänä lukuvuonna Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto on varautunut koronaepidemiaan muuttamalla lähes kaikki tarjoamansa avoimen yliopiston opinnot etänä suoritettaviksi opinnoiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelijat voivat valita minkä tahansa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston toimipaikan opinnot ja suorittaa ne etänä kotikoneeltaan. Tarjonta on siten laajempaa, kun valittavissa on myös sellaisia opintoja, joissa aiemmin opetus toteutettiin lähiopetuksena esimerkiksi Oulussa tai Raahessa. Kesäyliopistolla on kursseja viidestä eri yliopistosta.  

Kuusamon kaupunki on jo pitkään tukenut kuusamolaisten opiskelua avoimessa yliopistossa, ja niin on myös tänä vuonna. Tuki on 25% opintojen opintomaksusta, ja sitä voi saada silloinkin kun ilmoittautuu esimerkiksi Oulun toimipaikan järjestämiin avoimen yliopiston etäopintoihin. Tuki ei tule automaattisesti ja sitä on rajallinen määrä, joten sitä tulee hakea ilmoittautumisen yhteydessä kesäyliopiston Kuusamon toimipaikasta osoitteesta kesayo@kuusamo.fi.

Syksyn ohjelmasta löytyy eri koulutusalojen mukaisia opintoja aina yksittäisistä opintojaksoista perus- ja aineopintokokonaisuuksiin. Opinnot ovat aina yliopistotasoisia, yliopistojen opintovaatimusten mukaisia opintoja. Pohjakoulutusta ei tarvita, vaan opinnot ovat kaikille avoimia.

Löydät kesäyliopiston koko avoimen yliopisto-opintojen tarjonnan Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston nettisivuilta.

https://www.ppkyo.fi/fi/opinnot-lukuvuonna-2020-2021/

Lisätietoja opinnoista saat kesäyliopiston koulutussuunnittelijalta: Hanne Palosaari, hanne.palosaari@kuusamo.fi, puh. 0400 175 657

 

« Takaisin

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Käytämme oheisia kolmansien osapuolten evästeitä kävijäseurantaan ja markkinointiin, mikäli annat niille suostumuksen.

Facebook
Mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Google
Kävijäseurantaan ja mainontaan liittyvä tiedonkeruu
Hyväksy
Kiellä
Peru